lauantai 12. syyskuuta 2015

Opiskelua: viikko 2

Jos viime viikolla jo tuntui, että täällä opiskelusta on tulossa varsin erilaista aiempiin yliopisto-opintoihini verrattuna, niin viimeistään tämän viikon maanantaina siitä ei ollut epäilystäkään. Ehdimme nimittäin hädin tuskin istahtaa tunnille, kun saimme tehtävän lähteä tutkimaan rakennettua ympäristöä ja valokuvaamaan oivaltavaa materiaalien käyttöä. Esimerkkejä tuli löytää viisi. Eli eikun samantien pyllyt ylös penkeistä ja ryhmissä tallustelemaan ympäri kaupunkia. Meidän ryhmämme suuntasi keskustaan, ja kyllähän niitä oivaltavia ratkaisuja alkoi löytyä, kun kulki oikeasti silmät auki. Tehtävän tarkoituksena oli opetella arvioimaan ympäristöä muotoilijan tavoin. Tässäpä mitä valitsimme:


Taideteos kerrostalon seinässä. Kaarevista muodoista koostuva teos elävöittää muuten kovin laatikkomaista ja ankeaakin rakennusta. Teos on taiteilija Pauno Pohjolaisen 15-metrinen merialumiinista valmistettu "Pennejä taivaasta".


Liikennemerkkiteline, rei'itettyä terästä. Uudenlainen ja yllättävä muoto tavanomaiselle rakenteelle. 


Torin kiinteät teräksiset pyörätelineet. Muoto on mielestäni kauniin graafinen ja oivaltava, perinteinen pyöräteline on toteutettu täysin uudella tavalla. Telineet ovat tyhjänä kauniit, käytössä toimivat.


Toripenkit, yhteinen muotokieli. Penkit ovat hauskasti kaarevat, ja toistavat kivasti torikiveyksen kaarevia muotoja. Pyöreät pallot taustalla jatkavat samaa värimaailmaa ja muotokieltä.


Rimoitus elävöittää tämän kerrostalon julkisivua. Lämpimän ruskeat sävyt puhaltavat elämää muuten synkeän väriseen ja hyvin selkeälinjaiseen taloon. 

Tällä ja viime viikolla olemme lisäksi tutustuneet puu-, muovi- ja metallipajoihin, ja ensi viikolla aloitamme pajatyöskentelyn. Pääsemme ainakin takomaan, ja se kuulostaa hauskalta! 

Perjantaina meillä oli ensimmäiset konstruktio-opin tunnit. Konstruktio-opissa mm. tarkastellaan erilaisia rakenteita, mitoitetaan ja lasketaan materiaaleja ja huomioidaan rakenteen ja materiaalin mahdollisuudet muodon suhteen. Pehmeän laskun sijaan aloitimme suorittamalla ryhmissä kaksi "painetestiä", eli saimme materiaalit, tehtävän, ja aikarajan, jolloin meidän oli oltava valmiita. Ensimmäisessä tehtävässä saimme materiaaliksi 7 kpl A4-papereita ja liimapuikon, tehtävänä oli suunnitella ja toteuttaa mahdollisimman korkea itsenäisesti seisova torni. Piirretty suunnitelma piti hyväksyttää opettajalla ennen lupaa rakentaa. Alla kuva meidän aikaansaannoksestamme, tornin korkeus on arviolta 120 cm.


Toisessa tehtävässä saimme materiaaliksi 20 kpl spagettia, n. 30 cm maalarinteippiä, n. 30 cm lankaa ja yhden vaahtokarkin. Käytänössä tehtävänanto oli muuten sama, mutta vaahtokarkki tuli saada pysymään rakenteen päällä, eikä suunnitelmaa tarvinut ensin hyväksyttää opettajalla. Alla jälleen kuvassa lopputulos, joka on noin 50 cm korkea. Jos haluat kokeilla, tsekkaa The Marshmallow Challenge.


Nyt istun muuten junassa kohti Helsingin Habitare -messuja, eli edessä on päivä vuoden suurimmassa sisustusalan tapahtumassa, can't wait!

2 kommenttia:

  1. Oli kiva nähdä tänään Habitaressa!
    Tsemppiä syksyyn ja opintoihin. Ja tietty bloggaamiseen myös :)

    - Tarja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin myös sinulle! Oli tosi kiva kun tulit juttelemaan ja valamaan uskoa tähän omaan bloggaamiseeni. Oli tosi kiinnostavaa kuulla teidän ajatuksianne sisustusbloggaamisesta (tai bloggaamisesta yleensä) ja tuntui mukavalta kun kokeneemmat bloggaajat ottivat ikäänkuin siipiensä suojaan :) Nähdään uudestaankin!

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!