tiistai 6. lokakuuta 2015

Tärpit Hulluille Päiville

Iltaa! Huomenna alkaa jälleen shoppailijan "se aika vuodesta", eli Stockmannin hullut päivät, joilla nopeat syövät hitaat. Keräsikin tähän alle omat suosikkini kuvastosta (kuvat lainattu Stockmannin verkkosivuilta). Tarjolla on toki kaikkea ihanaa vaatteiden ja asusteidenkin puolella, mutta tässä keskityn sisustustuotteisiin.

Kuvasto, josta kaikki valitsemani tuotteet löytyvät, löytyy täältä.



Ensimmäiseen kollaasiin keräsin valaisimia, ja kynttilätuotteita - erilaisia valonlähteitä siis. Ottaisin näistä kotiini minkä tahansa hetkeäkään miettimättä. Iittalan Leimu -valaisimesta olen haaveillut jo siitä asti kun sen ensimmäisen kerran näin. Itse valitsisin valaisimen harmaana, mutta kuparinvärisenäkin se on mielettömän upea, ja sopisi hienosti tähän ruskanaikaan. Tom Dixonin Beat Light -valaisimet kuuluvat myös omiin suosikkeihini, ne näyttäisivät upealta esimerkiksi ruokapöydän päällä tai vaikka käytävällä. Artekin A330S -valaisimesta pidän eniten juuri messinkisenä, ja senkin haaveilen joskus saavani. Myös tämä sopisi upeasti ruokapöydän päälle, ison pöydän päällä näitä voisi olla rivissä.

Valkoiset pallovalot ovat olleet oikea blogihitti. Itselläni ei sellaisia vielä ole, mutta aion kyllä jossain kohtaa hankkia. Sopisivat kivasti joko makuuhuoneeseen tai olohuoneeseen roikkumaan  katosta tulevien putkien eteen.

Valitsin tähän kollaasiin valaisinten lisäksi myös messinkiset Iittalan Nappula -kynttilänjalat, lumilyhtyä muistuttavan Fire -tuikkulyhdyn ja Balmuirin Festivo -pallokynttilät (jotka muuten sopivat myös Nappuloihin). Nappuloita minulla löytyy kaksi isoa ja yksi pieni, juurikin messinkisinä, ja käytän niitä tosi paljon. Ne heijastavat kynttilänvaloa tosi kauniisti, ja tuovat kivan pienen ylellisen lisän sisustukseen. Fire -tuikkulyhdyt näyttävät mielettömän hienoilta kun niissä on tuli sisällä, ne ovat tosiaan kuin pieniä lumilyhtyjä, mutta sisällä. Balmuirin metallinhohtoiset kynttilät ovat tosi kauniita. Minulla on yksi Iittalan Festivo -kynttilänjalka, johon ne sopisivat täydellisesti. Ja tosiaan sopisivat hyvin myös Nappuloihin.


Toiseen kollaasiin valitsin kodin tekstiileitä. Balmuirin pellavalakanat ovat haavelistallani, ja nyt niitä olisi tarjolla ainakin tummanharmaana, vaaleansinisenä ja violettina. Marimekon Fokus -kuosi on sopivan yksinkertainen ja näyttävä. Haluaisin kyseisellä kuosilla olevan pyöreän tarjottimen samassa värissä, ja ylläolevaan lakanatkin olisivat todella tyylikkäät petauksessa. Lapuan Kankureiden Hila -laudeliinassa on raikas sävy ja kaunis kuosi. Missonin John -koristetyyny on jälleen hyvinkin tuttu näky, mikäli on sisustusblogeja yhtään selaillut. Yhden sellaisen meillekin haluaisin, mutta en oikein ole osannut päättää väriä. Ylläoleva beige/harmaa on kaunis, mutta ei ehkä ihan oma suosikkivärini. Joskin pidän siitä joka vilkaisulla enemmän! Iittalan Taika -keittiöpyyhkeen tumma siniharmaa sävy puolestaan kolahtaa täysillä. 


Viimeisessä kollaasissa ylävasemmalla on Iittalan Aitio -laatikot sopivat keittiöön, kylpyhuoneeseen, työpöydän päälle tai vaikkapa eteiseen tai yöpöydiksi. Vain mielikuvitus on siis niiden sijoittelussa rajana. Hay Loop -vaaterekki sopisi makuuhuoneeseen kesyttämään sinne helposti kertyvän vähän käytetyiden vaatteiden kasan, tai eteiseen vieraiden takkeja varten. Kartellin Luis Ghost -tuoli sopii makuuhuoneeseen pukeutumistuoliksi, ruokapöydän tuoliksi tai vaikka työpöydän ääreen. Työpöydän ääreen sopisi hyvin, myös Artekin musta Lukki -tuoli. BeDesignin Deer -hylly on ehdottomasti suosikkini kaikista Hullujen Päivien tuotteista. Rakastan hyllyyn muotoa. Meillä se pääsisi vierashuoneen seinälle. Mustana se toisi huoneeseen kivaa kontrastia. Iittalan Vakka -säilytyslaatikko puolestaan sopisi työpöydälle tärkeiden papereiden säilyttämiseen, tai olohuoneeseen säläboksiksi. Kasattuna niistä saisi sohvan sivupöydän tai yöpöydän. Sivupöydiksi sopisi vaihtoehtoisesti Everyday Designin Porvoo -pöytäpari, tai Artekin E60 -klassikkojakkara valkoisella laminaattipinnalla.

Joko olette tutustuneet kuvastoon? 

PS. Tämä ei ole mainospostaus, enkä siis hyödy postauksen tekemisestä taloudellisesti.

4 kommenttia:

  1. Ite selailin myös näitä tulevia tarjouksia ja aika ihania juttuja sieltä löytyi! Leimu valaisin harmaana on myös miun haaveissa....samoin tuo hayn loop naulakko minkä klikkaisin muuten varmasti kotiin jos sille olisi tilaa. Täytyy ehkä tällä kertaa tyytyä hieman pienempiin ostoksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö olekin, ihan kuin lapsi karkkikaupassa! Itse haaveilen myös tuosta vaaterekistä (tai BeDesignin vastaavasta), mutta ei ole sille tilaa missään...

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!