maanantai 5. tammikuuta 2015

Valo

                           



                             

Aamulla herätessäni ulkona oli niin ihana keli! Pakkasta oli -14 astetta, kaikki valkoisen peitossa ja ihana kirkas auringonpaiste! Kaikki minut tuntevat tietävät, etten todellakaan ole talvi-ihminen, mutta niin vain talven kauneus on tänä vuonna lumonnut minutkin, ja ihastelenkin ympäristöäni päivittäin ääneen. Kaikki on niin kauniin valkoista ja huurteista, ja valot vielä korostavat sitä niin kauniisti! Sen verran hienohelma olen, että nämä kuvat on otettu sisältä kotoa, joten näette näissä meidän ikkunoista avautuvat maisemat. Kaunista, eikö? Niin, ja sainpa samalla testata vanhemmiltani valmistujaislahjaksi saamaani IPad Air 2:n kameraa (taitaa tästä eteenpäin läppäri lähinnä kerätä pölyä hyllyssä). 




Valo loi myös todella kauniita varjoja seinille. Kaiken kaikkiaan sekä ulkona, että sisällä oli niin kaunis valo! Sitä onkin jo ollut ikävä. Valoa siis. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!