keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Habitare 2018

 
Lapuan Kankureiden osaston pehmeitä tekstiilejä.


Tänään alkoi sisustusalan toinen vuoden kiinnostavimmista tapahtumista (asuntomessujen lisäksi), eli Habitare-messut. Kävin sisustusalan opiskelijastatuksen puolesta tutustumassa messuihin tänään klo 9 jälkeen, jo ennen ovien aukeamista muulle yleisölle. Herätyskello soi 4.30 ja junassa olin tuntia myöhemmin. Kiertelin messuilla parin tunnin verran, ennen kuin kiirehdin takaisin junaan ja nyt istun jo kotimatkalla, kohta ollaan jo Kuopiossa! Ehdin juuri sopivasti perille hakeakseni lapsen päiväkodista <3. Olisi toki ollut ihanaa kierrellä vähän enemmän rauhassa ja pysähtyä jututtamaan tuttuja kasvoja, mutta tällä kertaa päädyin palaamaan jo 11.25 lähteneellä junalla 14.25 sijaan. Olisipa tuossa välissä ollut edes yksi junavuoro!

No mitä messuilta jäi käteen näin lyhyessä ajassa? Paljon inspiraatiota, useita kännykkäräpsäisyjä (eväiden vuoksi järkkäri ei mahtunut laukkuun, valintojen maailma), ja muutaman tutun kanssa pikaiset kuulumisten vaihdot. Tänä vuonna messuilla oli selvästi pinnalla värit, luonnon materiaalit, ja pehmeät tekstiilit. Värimaailma oli pääsääntöisesti hyvin syksyinen, ja pehmeän luonnollista väriskaalaa piristi hempeät pastellit ja syvät murretut sävyt. Aivan ihania värejä ja materiaaleja! Tässäpä vähän maistiaisia messutarjonnasta:


Marimekon syksyiset sävyt ihastuttivat.

   
Woodnotesin osastolla vallitsivat luonnonmateriaalit.

   
Hakolan herkullinen vaaleanpunainen sävy yhdistyi kauniisti sinapinkeltaiseen. 

    
Hakola. 

    
Matrin petaukset houkuttelivat syksyisissä sävyissään. 

  
Asun-lehden osastolla oli vahvoja värejä... 

      
...ja neutraaleja, luonnonläheisiä sävyjä.  

 
Näyttäviä valaisimia...

      
...ja kutsuvia tekstiilejä. 

   
Annon osastolla pääroolissa olivat pehmeät matot.  

    
Tapio Anttila Collectionin osastolla oli mökkimäinen tunnelma.

      
Tapio Anttila Collection.

   
Honkarakenteen suloisten Kontti-mökkien sisustuksen on suunnitellut Maru Hautala.

 
Kontissa oli kotoisa tunnelma.

   
Deko-lehden osasto oli täydessä kukassa. 

  
Cellon keittiön on suunnitellut Valkoinen Harmaja -blogin Suvi.

  
Teemu Järven uusia eläinhahmoja. 

 
Upea Teemu Järven seinävaate.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!