torstai 22. lokakuuta 2015

DIY kynttilänjalka

Tänään pääsin taas toteuttamaan itseäni todenteolla, kun koulussa saimme käsiimme kuparipinnoitetut rautalangat, joista tehtävänä oli "tehdä jotakin". Itselleni tuli heti mieleen kynttilänjalka, sillä olen nähnyt muidenkin tehneen itse kynttilänjalkoja metallilangasta vääntelemällä, ja langan kauniin kuparinen väri sopi mielestäni siihen loistavasti (joskin olisin varmaan pinnoittamattomastakin langasta tehnyt ihan samanlaisen). Mielessä oli tätä tehdessä Hay:n Lup -kynttilänjalka, mutta en kuitenkaan halunnut lähteä kopioimaan sitä, vaan tein ihan omannäköisen version. Lopputulokseen olin hirveän tyytyväinen, tällainen siitä tuli:



Kynttilänjalka on tehty kietomalla metallilankaa kapenevat metallisen lieriönmallisen työkalun ympärille, jotta satiin muoto, jossa kruunukynttilä pysyy. Jalkalenkin tein kiristämällä lenkin päät ruuvipenkin puristuksen väliin mahdollisimman lähelle toisiaan, ja sitten kiersin silmukkaa akselinsa ympäri pari kertaa, kunnes vapaa pää ei päässyt törröttämään ikävästi. Lopun muotoilun tein ihan käsin vääntelemällä. Valmistusmateriaali ei muuten ole kallista, sillä kyseinen lanka maksaa 5 €/kg, joten aika monta kynttilänjalkaa tekee Hayn vastaavan hinnalla.


 

Mitä tykkäätte?

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään kyllä itsekin tosi paljon :) ei ole tosiaan hinnalla pilattu, ja erilaisia saa vielä vaikkapa eri paksuisilla ja värisillä langoilla.

      Poista
  2. Tosi hieno on :)
    -Suvi-

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis! Mielelläni ottaisin tuollaisen vaikka jouluista kotia koristamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin tästä tuli oikein hyvä. Pitänee tehdä näitä lisää :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!