keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Meidän koti osa 1: Keittiö


Induktioliesi on ehkä yksi maailman parhaista keksinnöistä. Puiset keittiövälineet asuvat Arabian kannussa. Tasot ovat laminaattia.
Pyyhkeet roikkuvat kätevästi saarekkeen sivulla. Käsipyyhe on Finlaysonin Mörkö ja astiapyyhe Marimekon Isoisän puutarha. Lattialla oleva matto ei ole ehkä nätein valinta, mutta se on helppo pestä pyykkikoneessa! Oikeassa reunassa näkyy ruokailutilan tapettia.
Kattovalaisin on ihan suosikkini! Rakastan noita valonsäteitä, joita se luo ympärilleen tehden kauniita kuvioita kattoon ja kaapistoihin.
Jääkaapin ovessa on mm. kuvia kummipojasta. Haaveilen nätimmästä kahvinkeittimestä. Vaikkapa Moccamasterista.
Muru poseeraa. Chili on kasvatettu pikkusiskolta saadusta taimesta.
Käydessämme katsomassa asuntoa helmikuussa, ihastuin erityisesti keittiöön. Se on valoisa, tilava ja avoin ja säilytystilaa on rutkasti. Koko asunto on edellisten omistajien 2012 täysin remontoima ja yksi suurimmista muutoksista onkin tapahtunut keittiössä. Se oli nimittäin ennen umpinainen. Entisen seinän tilalla on nykyisin hyvän kokoinen saareke, joka on ihan täydellinen leivontaan! Näin heti sieluni silmin itseni kaulitsemassa saarekkeella korvapuustitaikinaa. Seinän kaataminen on tuonut paitsi lisää tilaa, myös valoa koko alakertaan, koska nyt valo pääsee kulkemaan paremmin asunnon läpi.

Muutimme kotiimme opiskelija-asunnosta, joten myös varustelutaso on hieman parempi... Meillä oli tiskikone myös opiskelija-asunnossamme, mutta se oli jo varmaan noin 15 vuotta vanha, eikä pesutulos ollut aina kovin kummoinen. Puhumattakaan hellasta! Sinänsä ihan sellainen vanhan mallinen hella keittolevyineen on ihan ok, jos ruuanlaitto on vain välttämättömyys, mutta meillä se on myös harrastus ja nautinto. Niin ja onpa avopuolisoni A työskennellyt mm. kokkina, joten kunnon ruuanlaittovälineet ovat meillä todellakin tarpeen. Nykyisessä kodissamme ruuanlaitto onkin todellinen nautinto, kun keittiössä on integroitu induktioliesi. Se on niin helppo ja nopea! Ja tiskitkin puhdistuvat paljon tehokkaammin tämän vuosikymmenen tiskikoneessa.

Kaikin puolin keittiö on ehkä suosikkihuoneeni. Ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti nautin kaapistojen pyyhkimisestä, käsin tiskaamisesta (viinilasit ym.) ja kaikenlaisesta keittiössä touhuilemisesta! Kyllä se vaan on niin, että kun on välineet kunnossa, kaikki sujuu paljon vaivattomammin :)

Jätin ronskisti esille tiskiharjan ja postit telineessään. Koti saa mielestäni näyttää asutulta, vaikka ihastelen mielelläni minimalistisia kuvia kauniin selkeälinjaisista tiloista ilman mitään ylimääräistä. Miltäs näyttää?

PS. Kaapinovet eivät näytä oikeasti noin eri sävyisiltä kuin runko (näyttävät siis luonnossa valkoisemmilta), kamera näkee vielä asiat hieman eri tavalla kuin minä ;)

Terkuin
Noora

4 kommenttia:

  1. Hyvännäköinen keittiö ja hienot kuvakulmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kuvaamisessa olen ihan aloittelija, mutta yritin räpsiä mitä mielikuvituksellisemmissa asennoissa ja kuvakulmissa, jotta jotain kiinnostavaa saisin taltioitua. Kiva kuulla, että onnistuin siinä :)

      Kiitos hienosta keittiöstä kuuluu asunnon remontoineille edellisille omistajille. Ei uskoisi, että kaikki valinnat on tehnyt silloin 20-vuotias tyttö! Todella onnistunut remontti ainakin omasta mielestäni, ja päivittäin ihastelenkin miten kaunis ja toimiva keittiö onkaan!

      Poista
  2. Voi, bongasin heti tuon välitilan laatan - ihana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi kiva! Joskaan ei hirvittävän käytännöllinen, koska nuo ruudut laatassa ovat koholla ja niiden ympärille/väliin kertyy likaa, jota saa aika tosissaan hinkata irti. Mutta on ne kyllä hirmu kivan näköiset! :)

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!