keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Laiskottelijan joululoma

Yksi korkeakouluopintojen parhaita puolia on pitkät lomat. Minun joululomani on nimittäin huimat neljä viikkoa pitkä, ja sitä on vielä viikko jäljellä. Lomalla olen antanut itselleni luvan olla tekemättä mitään, ja se on ollut aivan ihanaa. Olen nukkunut pitkiä yöunia ja välillä päiväuniakin, syönyt hyvin, saunonut, lukenut Agatha Christien ihania Hercule Poirot -kirjoja, neulonut, viettänyt aikaa perheen ja sukulaisten kanssa, pelannut tietovisapelejä ja tehnyt palapelin. Ja nauttinut jouteliaisuudesta (olen siinä nähtävästi hyvin lahjakas). Sen vuoksi myös blogi on jäänyt tauolle, ja nyt taitaa olla aika pikkuhiljaa palata ruotuun. 

Ajokilometrejä on loman aikana kertynyt aika runsaasti. Olen nimittäin matkannut reitin Kuopio-Kouvola-Hämeenlinna-Mikkeli-Kouvola-Mikkeli-Kouvola-Miehikkälä-Kouvola-Kuopio. Nyt onkin ihanaa taas hetkeksi olla ihan vaan kotona. A tosin voittaa minut kyllä matkustuskilometrien määrässä, sillä hän lähti ennen joulua kuukaudeksi Australiaan reissaamaan. Hieman kateellisena seurasin Sydneyn upeaa ilotulitusta netin livestreamin välityksellä, kun A sai kokea sen paikanpäällä. En kuitenkaan itse haluaisi viettää joulua ulkomailla, vaan nimenomaan omien sukulaisteni keskuudessa. Meitä oli tänäkin jouluna joulupöydässä mahtavat 21 henkilöä, ja muutama lisää tuli vielä seuraavana päivänä. Sellainen joulun kuuluu minusta olla. 


Ylläolevaan kollaasiin keräsin oikeastaan ainoat lomalla ottamani edes jokseenkin julkaisukelpoiset kuvat. Ensimmäisessä kuvassa on joululahjaksi itsellemme A:n kanssa ottamamme OnePiece-haalarit, ja itseasiassa kirjoittelen tätä juurikin tuo kuvassa näkyvä haalari päällä. Ihan paras kotivaate! 

Seuraavassa kuvassa on meidän pieni joulutonttu, joka kiltisti kulki tuo kulkuskauluri päällään koko aattoillan. Kulkusista on tosin jäljellä enää yksi, aiempina vuosina käyttäjät ovat tainneet olla vähän vallattomampia... 

Pimeä kuva on Miehikkälän hautausmaalta joulun jälkeen, kun kävimme viemässä ukin haudalle kynttilän. 

Alakulmassa on elämäni ensimmäinen Matcha Latte -juoma Kouvolan Papulaarissa (sieltä saa mm. kuuluisaa Kouvola-kahvia!), ja oli kyllä aika erikoinen kokemus. Maistui mielestäni pinaatti- tai nokkoskeitolle. Tosi jännä. 

Screenshot on uuden vuoden aatolta, kun yritimme mennä katsomaan Kouvolan suurinta ilotulitusta. Yllätykseksemme jämähdimme lähes täysin seisahtuneeseen autojonoon noin seitsemän ja puoli kilometriä ennen tapahtumapaikkaa. Olen edelleen aivan ällistynyt, sillä en ole Kouvolassa koskaan kohdannut vastaavanlaista ruuhkaa (enkä edes täällä Kuopiossa). Se ilotulitus jäi sitten näkemättä, oli kuulemma ollut mahtava.

Epäonnistuneen ilotulitusreissun jälkeen palasimme kotiin tekemään illalle herkkuruokaa, joka kulkee nimellä suosikkisalaatti. Ruokaan tulee keitettyjä perunoita viipaloituna, päälle currylla ja chilillä maustettu kermakastike, kinkkusuikaleita (me käytimme tällä kertaa palvikalkkunaa), keitettyjä kananmunia lohkottuina, oliiveita ja sitruunanmehussa ja chilissä marinoituja sipulisuikaleita. Ehkä parasta lohturuokaa ikinä! Maistuu paljon paremmalle kuin mille näyttää.

Ennen puolta yötä kävimme katsomassa raketteja, ja ammuimme myös yhden padan, jossa oli 49 rakettia. Vuoden vaihtumisen jälkeen kävimme vielä saunassa ennen kuin käpertyminen peittojen alle herätäksemme uuteen vuoteen. Allaolevan isäni kuvaaman videon myötä toivotan teille kaikille oikein menestyksekästä vuotta 2016!