Meillä alkoi eilen aivan uusi elämänvaihe, kun 2-vuotias tyttäremme aloitti päivähoidon. Olimme käyneet kahden edeltävän viikon aikana muutaman kerran päiväkodin pihassa leikkimässä, ja olimme myös yhden pidemmän päivän aamu-ulkoilusta lounaaseen ja päiväuniin. Pikku-A leikki innokkaasti muiden lasten kanssa ulkona, ja lähti aina innoissaan päiväkotiin. Lounaalla ruoka maistui, ja päiväunille jäi kiltisti hoitajan kanssa, vaikka uni ei sillä kerralla tullutkaan. Toinen tällainen pidempi tutustumispäivä oli suunnitelmissa, mutta samana aamuna lapselle oli noussut vähän kuumetta, ja nenä vuoti kuin seula, joten jäimme kotiin toipumaan. Paria päivää myöhemmin tauti oli minullakin, mutta onneksi se oli molemmilla hyvin lievä ja pientä nuhaistuutta (ja itselläni äänen käheyttä) lukuunottamatta muutamassa päivässä ohi.
No, eilen sitten oli ensimmäinen päivä, kun pikku-A jäi hoitoon ilman vanhempia. A vei hänet, ja tyttö juoksi innoissaan portista sisään. Harmistus tuli kuitenkin siinä vaiheessa, kun isän täytyi lähteä. Onneksi oli kuitenkin toipunut nopeasti ja leikkinyt innoissaan muiden kanssa. Päiväuniakin oli nukkunut kaksi tuntia, vaikka kotona nukahtaa yleensä vasta päiväkodin päiväuniajan jälkeen, huolimatta runsaista yrityksistämme muuttaa rytmiä.
Kun menin hakemaan tyttöä päiväkodista, kuulin iloisia kiljahduksia ja näin innokkaan pienen touhuamassa muiden kanssa pihalla. Hän ei aluksi huomannut saapumistani, mutta sitten huomattuaan kiljahti innoissaan: ”Äiti!”, ja halusi että tulen mukaan leikkimään. Leikimme hetken yhdessä, kunnes lähdimme tallustelemaan kohti kotia. Kävelimme käsi kädessä kotiin jutellen päivän tapahtumista. Kotona tankattiin läheisyyttä pötköttelemällä sylikkäin sohvalla ja leikkimällä yhdessä suosikkileikkejä. Yöllä heräsin pieneen ininään, mutta itkua ei kuulunut, ja ennen kuin ehdin reagoida, hän nukahti uudelleen. Varmasti päivän tapahtumat alkavat nyt tulla uniin, kun on niin paljon uutta yhdellä kertaa. Tähän olin jo henkisesti varautunut varsinkin, kun tähän asti yöheräämisiä ei ole ollut sen jälkeen kun pikku-A täytti 1 v 2 kk:tta.
Eli ihan mukavasti on lähtenyt meidän hoitotaival käyntiin, vaikka pieniä alkukankeuksia havaittavissa onkin. Pohdin pitkään sopivaa hoidon aloittamisaikaa, koska alunperin olin ajatellut olevani lapsen kanssa kotona sen perinteisen 3 vuotta. Päädyimme kuitenkin aloittamaan hoidon nyt, koska lapsemme on luonteeltaan hyvin samanlainen kuin itse olin pienenä. Reipas, itsenäinen ja hyvin sopeutuvainen. Lisäksi on tuntunut jo jonkin aikaa, että hän olisi valmis kasvattamaan maailmaansa kodin seinien ulkopuolelle, ja omia kavereita on selvästi kaivannut jo pidemmän aikaa! Toki olemme reissanneet paljon, ja kavereitakin pikku-A:lla on, mutta emme näe niin usein kuin tyttö haluaisi. Toinen syyn hoidon aloittamiselle nyt oli kesken olevat opintoni, joita on vielä jäljellä 3 vuotta. Koin, että opintoihin palaaminen olisi vain vaikeutunut taukoa pitkittämällä, ja taloudellisistakin syistä olisi mukavaa päästä työelämään mahdollisimman pian. Oikea aika tuntui siis olevan nyt, vaikka olisikin ollut ihanaa olla vielä kotona. Toisaalta hirveän mukavaa päästä pitkästä aikaa muidenkin haasteiden, kuin äitiyden ja kodinhoidon, pariin!
Mukavaa syksyn alkua teille kaikille, ja tsemppiä muillekin päivähoidon aloittaville! Olkoon hoidon myötä tulevat tautimme lieviä ja vähäisiä!
