Nytpä olisi vuorossa behind the scene -postaus IKEA-valoinstallaation suunnittelu-, ja ennen kaikkea rakennusprojektista (katso lisää IKEA valaistuminen -kampanjan nettisivuilta).
Suunnitelma esiteltiin IKEA:n edustajille, jotka innostuivat teoksen ideasta ja näyttivät vihreää valoa sen toteuttamiselle. Siitä alkoikin aikamoinen jumppaaminen sen suhteen, että miten mikäkin asia voitaisiin toteuttaa, jotta se täyttäisi IKEA:n varsin tiukat turvallisuusmääräykset.
Rakentamisviikkoa edeltävällä viikolla kuorittiin johtoja, spray-maalattiin muoviputkia, pujotettiin johtoja putkien läpi, jaoteltiin johtoja eri ryhmiin sähkömiehiä varten (jotta saataisiin ohjelmoitua epäsäännöllistä liikettä valo-ohjainpöydän avulla)... IKEA:n työntekijät maalasivat installaatiotilan seinät valmiiksi, sekä rakensivat mdf-levystä lavat, joihin putket kiinnitettiin ja joiden sisällä sähköjohdot kulkevat.
![]() | |
Sara maalaamassa putkia koululla. |
Rakennusviikolla (eli julkaisuviikolla) teimme vuoroissa töitä installaation parissa, ja IKEA:ssa olikin aamusta iltaan ryhmäläisiä rakentamassa. Maanantai-aamuna meillä oli IKEA:n järjestämä turvallisuuskoulutus, joka vaadittiin ennen kuin saimme aloittaa työskentelyn tavaratalossa. Samalla kävimme katsomassa installaatiotilan, joka oli perjantai-aamuun saakka peitetty verhoilla yleisön silmiltä.
![]() |
Verhon takana tapahtuu. |
![]() |
Koko installaatioryhmä ihastelemassa maalattua tilaa. |
![]() |
Seinän sävyksi valittiin keskiyön sininen. |
Maanantaina ensimmäinen ryhmä jäikin kiinnittämään peilejä seinille, ja alla näette lopputuloksen - tosi hieno, eikö!
![]() |
Peilit seinissä, ja takalava paikallaan. |
Seuraavan kerran kun itse kunnolla ehdin paikalle olikin jo torstai, ja saapuessani tilanne oli tämä:
![]() |
Sähkötyöt kesken. |
Eli takalavan putkista suurin osa oli paikoillaan ja sähkövedot työnalla. Siinä olikin muuten valtava urakka, suurkiitos ihanalle sähkömiehellemme ja hänen apureilleen, teitte ihan mielettömän hyvää työtä!
![]() |
Etulavan putkien asennusta ja johtojen lajittelua ryhmiin kytkemistä varten. |
![]() |
Johtojen lajittelua kytkemistä varten. Eri sarjoihin kytkettävät johdot merkittiin erivärisillä teipeillä. |
![]() |
Sähkötyöt loppusuoralla. |
Töitä tehtiinkin sitten viimeisenä iltana vielä sulkemisajan yli, ja kirjasin itseni ulos klo 22.05. Valmista tuli ja valo-ohjelmakin toimi suunnitellusti (kurkkaa edellisen postauksen alimmaisena oleva video). Seuraavana aamuna tulimmekin sitten hyvillä mielin esittelemään valmiin istallaatiomme niin median edustajille, kuin IKEA:n innostuneille työntekijöille.Valmiin installaation kuvia löytyykin edellisestä postauksesta, käy katsomassa lopputulos sieltä!
Kiitos koko tiimille ja IKEA:n väelle vielä kerran, kokemus oli ainutlaatuinen ja antoisa! Hyvä me!
Noora
Tästä tuli upea! Voin vaan kuvitella sähkömiesten työmäärän =D =D
VastaaPoistaMistä ja miten tuo peiliseinä on toteutettu?
Itse en ollut peiliseinää toteuttamassa joten ihan kaikkea en siitä tarkkaan edes tiedä, mutta peilit ovat IKEA:sta ja ne on leikattu ja reunat hiottu, etteivät ole vaarallisen teräviä. Peilit kiinnitettiin kaksipuoleisella teipillä seinään.
PoistaKiitos, olemme kaikki hyvin tyytyväisiä lopputulokseen, ja tietysti kaikki kunnia suunnittelutiimille upeasta ideasta!