torstai 7. huhtikuuta 2016

Kesän odotus

Hei taas!

Viimeisimmästä postauksesta on kertynyt jo huiman paljon aikaa, en edes uskalla katsoa kuinka paljon! Pahoittelut tästä teille kaikille! Nyt on kuitenkin aika vihdon paljastaa syy viime aikojen hiljaisuuteeni. 


Itsenäisyyspäivän iltana sain vahvistuksen epäilyilleni - meille tulee vauva! Siitä hetkestä eteenpäin somekäyttäytymiseni muuttui rajusti. Koin yhtäkkiä kovin konkreettisesti miten paljon aikaa somessa päivän mittaan kuulukaan - ja että vauvan synnyttyä haluan olla läsnä lapselleni, enkä vain roikkua koko ajan tabletilla. Jotenkin luontaisesti vähensin siis rajusti somessa käyttämääni aikaa, ja samalla myös blogi jäi täysin paitsioon. Alkuraskaudessa olo oli muutenkin enemmän tai vähemmän voimaton, joten energiaa postaamiseen ei yksinkertaisesti riittänyt. Nyt mennään 22. raskausviikolla, eli raskauden puoliväli on juuri ylitetty, ja onneksi energiatasot ovat palanneet aika lailla normaaleiksi. Niinpä alan pikkuhiljaa rustata kasaan rästiin jääneitä postauksia, mm. Tukholman kaluste- ja valaisinmessuilta. 

Nyt ei kuitenkaan sen kummempaa, kuin ihanaa alkanutta kevättä kaikille! Nautitaan kesän odotuksesta - ja minä pääsen sisustamaan vauvanhuonetta <3


4 kommenttia:

Lämmin kiitos kommentistasi!