Opiskeluaikoina yliopistolta saatu kalenteri oli elintärkeä ja se kulki mukana joka paikkaan. Lisäksi merkitsen kännykkään kaikki tärkeät tapahtumat, syntymäpäivät, muistutukset, ym. Nyt, opiskelujen päätyttyä, kännykän ja tabletin kalenterit riittävät tarpeisiini ja ovat syrjäyttäneet paperikalenterit. Ainakin tällä hetkellä.
Meillä ei A:n kanssa ole koskaan ollut yhteistä kalenteria, josta voisi tarkistaa toisen menot, joten kun Valkoinen Harmaja -blogin Suvi oli tehnyt lukijoilleen yksinkertaisen simppelin kalenterin (löytyy täältä), päätin tulostaa sen meille. Deko133 -blogista sain vinkin Granitin magneettiklipseistä (täällä), ja niitä tarttuikin Tukholmasta mukaan pari kappaletta. Viikonloppuna sain vihdoin vanhemmillani tulostettua (oma tulostin on omistajaansa oikukkaampi ja toimii lähinnä skannaamiseen, tulostaminen onkin jo aika mahdoton tehtävä) kalenterin ja kotona kiinnitin sen magneettiklipseillä jääkaapinoveen. Vielä ei ole merkintöjä kalenteriin tehty, mutta eiköhän niitä pian ala putkahdella, kunhan totumme ajatukseen ja opimme todella käyttämään kalenteria toistemme informointiin omista menoistamme. Pitää vielä kaivella joku siisti musta kynä merkintöjen tekemistä varten, niin tuo levollinen mustavalkoinen tyyli säilyy edes jotenkin. Tai ketä mä huijaan, levollisuus kyllä karisee varmasti ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Pitänee ottaa joskus "jälkeen" -kuvat merkintöjen kanssa todisteeksi.
Onko teillä käytössä tällainen "perhekalenteri" vai minkälaisia kalentereita käytätte?
Terkuin
Noora
PS. Tei eilen blogille uuden bannerin. Mitäs tykkäätte?
Noi klipsit on kivat, harmi kun oma jääkaappi ei ole magneettinen. Meillä ei oo käytössä "perhekalenteria", mulla on oma kalenteri joka kulkee laukussa aina. :)
VastaaPoistaVoi, magneettinen jääkaappi on kätevä! Tosin pysyypä siistimmään näköisenä, jos ei voi vaan kiinnittää kaikkea siihen. Sitä tavaraa kun siihenkin tuppaa niin helposti kertymään...;)
PoistaMä kirjaan kaiken puhelimen tai tabletin kalenteriin, ne kun kulkee kuitenkin mukana. Perhekalenteri on kuitenkin ajatuksena musta kiva ja kun löytyi tuollainen riittävän simppeli, niin päätin testata. Katsotaan miten toimii!
Minultakin löytyy klipsi, joten meillekin saisi yhteisen kalenterin kätevästi jääkaapin oveen. Pitääpä laittaa!
VastaaPoistaEikun vaan! Jääkaapilla käy kaikki, joten siinä se kalenteri on ainakin näppärästi kaikkien näkyvillä.
PoistaIhana on, tuollaisen voisi tulostaa itsellekin! 😊 Kivaa viikonloppua!
VastaaPoistaSieltä vaan tulostamaan! Minustakin kalenteri on tosi kiva, Valkoisen Harmajan Suvilla on todella silmää näissä asioissa.
PoistaMukavaa viikonloppua sinullekin ja hyvää ystävänpäivää :)
Minä alan olemaan ihan täys 5 lapsisen perheen arjen söhellystä. Hyvä ettei aina yksi lapsista ole johonkin unohtunut.... Näitä blogitekstejä lueskellessa tulee semmonen fiilis, että tommonen perhekalenteri voisi olla ainakin jonkinlainen ratkaisu meidän aikaongelmiin.
VastaaPoistaNo huh, voin vain kuvitella! Pelkkä ajatuskin hengästyttää. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, josko toimisi. Kaikki arkea helpottavat asiat on vain hyväksi :)
Poista