tiistai 18. marraskuuta 2014

Lapsenmielisen sisustajan aarteet

Asuntomme on kaksikerroksinen rivitalon päätyasunto, pinta-alaltaan 85 neliömetriä. Portaikkoseinä on tällä hetkellä iso ja valkoinen, ja siihen olenkin alusta asti haaveillut kuvakollaasin tekemisestä.
Tässä meidän kodin ohjeellinen alkuperäinen pohjapiirros. Nykyisin keittiö on avoin, kuten aiemmasta postauksesta (täältä) näkyy.
Äitini kanssa sain eräänä viikonloppuna idean, että kollaasin voisi koota Tove Janssonin upeista mustavalkoisista Muumi -aiheisista tussipiirroksista, joiden seassa voisi olla muutama värillinen piristämässä kokonaisuutta. Siitä asti olekin silloin tällöin etsiskellyt Internetistä Muumi -julisteita, mutta mitään en ole vielä tullut hankkineeksi. Viime viikonloppuna sainkin ilahtua todenteolla, kun serkkuni kaivoi huoneestaan kaksi vanhaa Muumi -kalenteriaan, jossa kuvina koreilevat juuri etsimäni kaltaiset Janssonin piirrustukset. Voi tätä riemua! Miten voikaan sattua näin uskomattomasti, että juuri edellisenä päivänä serkkuni oli meinannut heittää kalenterit roskiin, muttei onneksi ollut näin tehnyt ja niin minä löysin itselleni läjäpäin ihania kuvia kehystettäväksi?!




Seinät meidän kodissa ovat pääasiassa betonia, joten ruuvien poraaminen ei kovasti innosta ja on lisäksi varsin haastavaa. Lisäksi haluan mahdollisuuden muunnella kollaasia mieleni mukaan, joten taulujen kiinnitykseen käytän 3M:n Command -taulunkiinnikkeitä (näitä myy ainakin Clas Ohlson). Olen niillä jo muutaman taulun kiinnittänyt ja kiinnikkeet hyväksi havainnut! Tosi näppärä tapa välttyä turhalta poraamiselta ja teipit myös irtoavat helposti seinästä jälkiä jättämättä. Kaikille kuville ei vielä ole kehyksiä ja kiinnikkeitäkään ei ole juuri nyt riittävästi, mutta kunhan loputkin tykötarpeet saan hankituksi alkaa vimmattu sommittelu ja lopputuloksen näette sitten täällä.

Suurkiitokset serkulle!

Tykkäättekö te Muumeista, vai ovatko ne mielestänne enemmän lapsille sopivia? Minä ainakin ilmoitaudun ylpeästi aikuiseksi Muumi -faniksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!