sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Sukulaisia ja hyvää ruokaa

Viikonloppu meni blogin puolesta hiljaisuudessa, sillä tällä kertaan sen täytti liuta sukulaisia ja hyvää ruokaa. Suvullani on tapana joka vuosi loppusyksystä kokoontua yhteen viikonlopun ajaksi ja syödä hyvin. Perjantai-illaksi valitsemme joka vuosi vaihtuvan ruokateeman ja lauantaisin paistamme aina pizzaa. Tänä vuonna kokonaiset 36 pizzaa (eikä se meidän mittakaavalla ole edes kovin paljoa...)! Meitä oli paikalla 27 henkilöä, joten ihan muutaman henkilön kesken ei toki tuollaista määrää pizzaa syöty.
Alkumaljana oli cavaa.
Alkuruokana oli tänä vuonna herkullista bataattisosekeittoa.


Tämän vuoden teemaruokana oli vietnamilaiset kesärullat, joissa kuumassa vedessä pehmennetyn riisipaperin sisään kääritään kasviksia ja riisinuudeleita ja rullaa sitten dippaillaan erilaisissa kastikkeissa. Kastikkeina oli ainakin kalakastiketta, maapähkinäkastiketta ja chilimajoneesia. En ollut aiemmin syönyt kyseistä ruokaa, mutta yllättävän helposti se rullien kääriminen onnistui näin ensikertalaiseltakin! Alla näette taidonnäytteeni.



Lauantaina sitten tehtiin pizzaa ja leivinuuni olikin tunti tolkulla kuumana.


Jokainen sai tuoda haluamiaan täytteitä, joten valikoima oli laaja ja kukin sai tehdä juuri sellaista pizzaa kuin halusi.


Ensimmäinen tekemäni pizza sisälsi edam-juustoraastetta ja mozzarellaa ja lisäksi paiston jälkeen lisäsin parmankinkkua, rukolaa, kirsikkatomaatteja ja parmesanlastuja.
Viikonloppu oli tosi mukava, ihana että on näin läheinen suku, jota näkee ainakin muutaman kerran vuodessa ihan kunnolla! Hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja juomaa, yhteistä ajanviettoa ja siskonpetejä. Voin lämpimästi suositella kaikille.

Näissä mukavissa merkeissä toivotankin iloista alkavaa viikkoa kaikille!

 PS. Aloin todella treenata kameran eri asetusten käyttöä ja erilaisissa valaistuksissa kuvaamista. Miltäs teidän mielestänne näyttää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!