maanantai 26. tammikuuta 2015

Meidän koti osa 4: Ruokailutila



Keittiön vieressä, heti sisäänkäynnin oikealla puolella on pieni ruokailutila. Tilan takaseinällä on ihana mustavalkoinen kuviotapetti, jonka kuvio on hieman koholla. Sitä on kiva silitellä. Ikkunasta näkyy omaan aidattuun pihaan. 

Pöytään tein kattauksen valkoisilla ja harmailla Iittalan Teema -lautasilla, vedenvihreillä Teema -kulhoilla, Essence vesi- ja valkoviinilaseilla sekä sinisellä pikkukaatimella, ja Mango -ruokailuvälineillä. Pöytäliina on Lapuan Kankureiden, ja se on lainassa äidiltäni, kaadin on Ikeasta ja servietit Pentikiltä. Iittalan Nappula -kynttilänjalat (joita sain vielä kolmannen valmistujaislahjaksi jälkikäteen!) tuovat lämpöä ja sytytetyt kynttilät tunnelmaa. Pöytään katoin myös valmistujaislahjaksi saamani shamppanjapullon, joka tosin tyhjennettiin jo uutena vuotena valmistujaisjuhlissani. Ruukussa pöydällä ja ja Ikean valkoisissa viherseinällä roikkuvissa keittiöpurkeissa on yrttejä ja pari viherkasvia.





Saarekkeelle levitin äidiltä lainassa olevan Lapuan Kankureiden kaitaliinan ja maljakkoon leikkasin amarylliksen kukkavarret. Posliiniset keittiöpurkit ovat Pentikiltä ja uusi keittiönmatto H&M Homesta. Keittiöpyyhkeet ovat myös Lapuan Kankureiden. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!